Day 3, 4 and 5

Päivät ennen itse koitosta menikin näin sivullisen silmillä tarkkailtuna tankkauksen ja jännityksen minimoimisen merkeissä. Päivät rakennettiin ruokailujen mukaan ja hirveänä mitään erikoista ei tehty. Tottakai kaikki juoksevat asiat, kuten lopulliset ilmoittautumiset, kamojen pakkaamiset, välissä pientä ja kevyttä treeniä etc. Aika rauhallisin mielin omasta mielestäni pojat viikon aikana kuitenkin olivat.

Koska meillä oli Tiangin auto käytössä, olimme aika vapaita liikkumaan ympäriinsä. Kävimme ajamassa mm. pyörälenkin autolla, koska siinä vaiheessa viikkoa sitä ei kannattanut enää pyörällä tehdä. Tässä vaiheessa ilmassa oli havaittavissa pienen pientä epätoivoa, mutta ehkä jopa innostusta, tulevasta koitoksesta.

Perjantai-iltana oli vielä kisainfo sisältäen kunnon hiilaritankkauksen. Meininki oli huikea ja innostus melkein käsinkosketeltavaa. Liput infoon olivat jäätävän kalliit, koska sisälsivät tämän loistavan aterian, mutta matkailijoilla kävi taas hyvä tuuri, kun Mari saikin rannekkeen ilmaiseksi, joltain järjestäjältä. Hyvä näin. Tankkauksen jälkeen olikin aika painua yöpuulle ja valmistautumaan henkisesti alati lähestyvää koitosta.

Lauantaista kukaan ei varmaan muistakaan mitäään; tankkaus oli lopetettu ja ihmiset vain ottivat rennosti omissa oloissaan. Tarkoitti siis paljon leffojen katselua. Niin, ja nukkumista. Kisapäivänä herätys oli sovittu kello 2.45, joten jokainen yritti osaltaan saada edes vähän unta ennen sunnuntaita.

Day 2

Keskiviikkoaamuun herättiin siihen, kun Tiangin ystävä Jenkeistä tuli koputtelemaan oven taakse. Siinä hetki ihmeteltiin, kunnes lähdettiin etsimään lisäravinteita Pyrylle tulevaan koitokseen.Palattuamme Tinagin luokse, hän kokkasi meille simpukoita chilikastikkeessa ja oijoi kun oli hyvää.

Melko pian tämän jälkeen (heti) meidän pitikin pakata kamata autoon ja lähteä kohti kotimaan lentoterminaalia, jossa Juuso meitä jo odottelikin. Niin, taas uusien tavaroiden kanssa. Siinä pakattiin auto ja todettiin, että pikkuinen tilaihmeemme ei olekaan tila-auto, joten kaikki kolme ei tule siihen mahtumaan. Ensin yritettiin liftata Busseltoniin, mutta jostain syystä se ei tuottaniut tulosta, iloisia ja hämmentyneita katseita kylläkin. Lopulta päädyimme ratkaisuun, että Mari tulee bussille perästä, koska poikien piti päästä tekemään päivän treeni.

Bussimatka oli oikein miellyttävä. Ainut vain, että sitä lähtöä piti hetki (2 tuntia) odotella. Muuten matkaan ei mennytkään kuin 3,5 tuntia. Hyvin päästiin kaikki perille ja Pyrykin löysi Marin oikeasta paikasta. Pojat olivatkin käyneet kaupassa ja ruoka odotti kuumana nälkäisiä matkailijoita. Ainut ikävä asia olikin, että Pyry huomasi pyörän olevan hieman rikki; takapyörän pidike oli vääntynyt tms. Tämän takia viimeinen pitkä harjoituskin jäi tekemättä arvon triathleetilta. Mutta siinä vaiheessa iltaa ei pikku kaupungissa pysty enää mitään tekemään, joten ei muuta kuin nukkumaan ja odottamaan seuraavaa päivää.

วันที่สิบเอ็ด and day 1

Aamu alkoi rauhallisissa, mutta jännittyneissä tunnelmissa, kun pakkailimme vielä viimeiset tavarat mukaan. Perus epätoivohan siinä tuli, kun katseltiin tavaroidemme määrää. Ruumaan menevää tavaraa oli yli 45 kg ja käsimatkatavatoirakin reilusti yli minkään sallitun määrän. Koska rakkaat urheiluvälineemme vievät sen verran paljon tilaa, meidän 1,5 kk muut matkatavarat piti mahduttaa juuri näihin käsimatkatavatoihin. Hmm, tästä ei voi kuin tulla upea reissu!

Jo pelkkä taksimatka kohti Suvarnaphumin lentokenttää oli työvoitto sinänsä. Sen jälkeen, kun olimme saaneet kaikki kamamme mallikkaasti sisään, tuli vastaan uusi ongelma; minnekäs ne itse matkustajat menevät? Toista taksia ei haluttu ottaa, koska sehän olisi ollut tuplahinta ja kaikki. Lopulta saimme ängettyä itsemme taksiin, Mari Pyryn sylissä ja matka alkakoon. Niistä maanantairuuhkista, joihin jäimme, en jaksa edes mainita tämän enempää…
Aikataulu oli täydellinen, lentokentälle ei jäänyt turhaa odotteluaikaa ja lentokin kohti Malesiaa meni oikein hyvin.

Malesiassa meitä odottikin 8 tunnin vaihto. Olisimme kyllä voineet mennä ihmettelemään mailman menoa myös pois lentokentältä, mutta yhden rikkonaisen pyörälaukun ja Marin kokoisen kitelaukun kanssa vaihtoehto ei kuulostanut houkuttelevalta.
Täytyy muuten mainita, että ainakin lentokenttäväki oli aivan uskomattoman ystävällistä Malesiassa. Jokainen oli valmis auttamaan eksyneen näköistä parivaljakkoa, Ei voi muuta kuin kiittää.

Lento Perthiinkin lähti ajallaan. Ja sujui osaltamme oikein mallikkaasti. Liekö syynä olleet Thaimaasta apteekista ostettujen pinkkien unitablettijen, vai vain väsymyksen, ansiota. Joka tapauksessa, olemme vihdoin perillä määränpäässämme.
Nyt istumme lentokentällä ka mietimme seuraavaa siirtoa. Tai siis, Mari päivittää blogia ja Pyry nukkuu. Eli perusmeininki jatkuu. Meidän pitäisi tavata Tiang-niminen aussipoika, joka on luvannut majoittaa meidät hänen luokseen.

Kuala Lumpur – Australia

Matkattuamme kotimaan terminaaliin, löysimme tuntomerkkeihin sopivan pojan, Tiangin, lukemasta kirjaa. Ei muuta kuin muodollisuudet ohi ja ihmettelemään. Tiang oli itse tulossa Sidneystä ja odotteli ystäväänsä hakemaan. Koska kaikille on varmasti tullut selväksi, matkatavaraa on, ja paljon, joten neljän ihmisen ja kaiken tavaran pakkaaminen yhteen autoon ei ollut mahdollista enää, joten meidän oli pakko taipua taksikyytiin.

Tiangin luona majoittuimme vaatehuoneeseen, joka sopi budjettimatkaajille loistavasti. Koska isäntämme on myös täydellisen ystävällinen, varmistui meidän auto-ongelmakin samantien; saisimme lainata hänen autoaan kun menisimme Busseltoniin. Mistä näitä ihmisiä löytyy? Pyry pääsikin harjoittelemaan ajoa ihan kärkeen Tiangin urheiluautolla. Voi sitä vauhdin huumaa.
Koska innokkaat matkalaiset eivät tunne väsymystä, lähdimme samantien tutustumaan naapuristoon. Huomattiin myös, että keskipäivänaikaan et juuri paikallisia missään näy, johtuan sekä ajasta, että faktasta, että aika lämpöistähän se silloin on.

Illalla lähdimme vielä Rotaryclubin järjestämään hyvänteväisyystilaisuuteen, joka järjestettiin entisessä vankilassa. Paikka oli kyllä hauska. Siellä oli näyttelijöitä tekemässä tilanteesta aidon tuntuisen ja ideana oli kerätä rahaa, jotta pääsi pois vankilasta. Me oltiin vain vierailijoita, niin onneksi meidän ei tarvinnut ottaa puheluita Suomeen sentään.

Kotiin palattua käytiin vielä lenkillä ja Mari totesi, että polvikipu ei hellitä. Sitten yöpuulle ja unta palloon.

วันที่แปด

Kaikki päättyy joskus. Tänäänhän on jo sunnuntai ja yht’äkkiä pitää oikeasti orientoitua lähtöän. Aamu alkoi Pyryn aamu-uinnilla, itse allekirjoittanut päätti viettää osan ajasta aurinkoa ottaen, olihan se viimeinen mahdollisuus Nonsissa.

Iltapäivä menikin juoksevissa asioissa; kämpän tarkistus, takuuvuokran hakeminen, pyykkien hakeminen, ruokahuolto jne. Kun kaikki alkoi näyttää melkein valmiilta, alkoi pienimuotoinen kierros, jolloin sanottiin vielä hyvästit vaihtoystäville. Sekavin mielin; toisaalta haikea, mutta toisaalta yli-innokas, koska tiedossa on mitä hurjempia seikkailuja yhdessä.

Ilta päättyi vielä loistavasti, kun hyvä ystävä Chris halusi valmistaa illallisen; tällä kertaa tarjolla oli porsaanjauhelihalla täytettyjä mustekaloja. Ruoka oli hyvää ja erittäin mielenkiintoista.

Hyvillä mielin siis petiin ja herätyskello soimaan, jotta aamulla herää hyvissä ajoin. Ikinä kun ei voi tietää mitä esteitä Bangkok voikaan tuoda eteen.

วันที่แปด

Marin vaihto alkoi kääntymään loppua päin, kun todettiin kaikkien tenttien olevan takana. Tämä tarkoitti, että pian pitäisi lähteä siis kohti nurinkurin maata. Se taas johti lähtösäätämiseen; pyykkien pesuun viemiseen ja pakkauksen aloittamiseen, ylimääräisten tavaroitten loppusijoituspaikkojen etsimiseen ja muuhun hifistelyyn.

Kuitenkin kerettiin kaupungille laittamaan muistiin paikkoja missä tulisi käydä tammikuussa ja tietysti pukujen sovitus toisella puolen kaupunkia.

Illalla mentiin isolla vaihtopourkalla hienoon ravintolaan syömään herkkuruokaa, Ruoka oli erittäin maistuvaa, ja Marikin sai lopulta kuuluisaa sticky rice with mango –jälkkäriä, joka maistui joulupuurolle kookosamaidossa mangon kera. Ihan hyvvää oli. Ikävä kyllä Pyry alkoi tuntea itsensä vähän sairaaksi, joten lähdettiin sitten kohti kotia. Loppujen lopuksi tilanne rauhoittui Pyryn osalta, Mari puolestaan vietti loppuillan vessanpönttöä halaillen. Liekö sitten myötätunnosta sairastunut.

Näissä tunnelmissa oli hyvä valmistautua kohti viimeistä kokonaista päivää Bangkokissa.

วันที่แปด

Bangkokin korkean paikan leirin viimeinen pitkä treeni oli vuorossa tänä hiostavan kuumana päivänä. Aamulla pöperöä ääntä kohti ja altaalle siis. Ja sitten pyöräilemään ja lopulta juoksemaan. Pakko sanoa, että puolen päivän jälkeen auringon porottaessa niskaan ja viimeisten juoksukilometrien aikana fiilis oli erinomainen. Ilman paitaa pitkin bangkokin slummeja juostessa olo oli kuin Rocky Balboalla. Haave triahtlonin suorittamisesta alkoi konkretisoitua.

Ehkä minusta todella olisi siihen, helteestä huolimatta. Pitää vain muistaa juoda ja ottaa rauhallisesti ajattelin.

Hyvissä tunnelmissa Marin HRM tentin jälkeen mentiin vielä katsomaan thai tappelua. Tämä oli mahtavaa, varsinkin tunnelman vuoksi. Istuttiin Marin kanssa kahdestaan keskellä paikallisia, jotka löivät vetoa toisiaan vastaan näyttämällä sormimerkkejä ja huutelemalla jonkinasteisia koodeja. Samaan aikaan kaverit kehässä pisti toisiaan pataan niin että tanner tärisi. Huikeeta siis!

Kamerasta tietenkin loppui juuri sopivasti akku, joten tätä riemua ei saatu tallennettua.Tämän jälkeen palattiin kämpille, jossa oli käynnissä yhdet vaihtoajan lopetusbileet. Eräs vaihtari oli tehnyt oikein upean videon vaihtoajoista ja niissä tunnelmissa olikin hyvä mennä yöpuulle ja ihmettelemään viimeisiä päiviä Bangkokissa.

วันที่หก

Oi torstaita ja sitä onnea. Marilla on kv-markkinoinnin tentti, johon valmistautuminen jatkoi totuttua kaavaa; kyllä sitä aina jotain kirjoitettavaa keksii Pyryllä oli juoksutreeni. Sovittiin, että tavataan koululla kello 4, mutta Marin päästyä tentistä aikaisemmin kuin oli odotettua, tavattiinkin kotona

Koska ilma oli kuin morsian, päätettiin lähteä kohti jokea vähän turistiloimaan. Otettiiin ihan aluksi taksi joelle, jonka jälkeen otettiin jokibussi vielä tässä vaiheessa tuntemattomaan määränpäähän.

Maisemat joella olivat upeita ja matka pitkin jokea oli oikein mukava kokemus.Koska olemme niitä nopeiden ratkaisujen ihmisiä, päätimme hypätä pois Chinatownissa ja lähteä ihmettelemään sen menoa. Matkaoppaanmme oli kuitenkin varustettu sen verran hyvällä kartalla, ettei sitä juurikaan jaksanut tiirailla. Ja kävelimme kaupungin katuja ilman suurmpaa päämäärää. Ruokaa saatiin katukeittiömäisistä ruokaloista ja triathon lasitkin löytyivät kadulta juurikin sopivaan hintaan. Chinatownin tunnelma oli omalaatuinen, ja pelkkä menon seuraaminen oli mieltä avartavaa.

Lopulta otimme junan takaisin kämpille ja Mari alkoi valmistautua tenttiin.

วันที่หก

Ensimmäinen tenttipäivä. Ja samalle päivälle on tietenkin ängetty kaksi eri tenttiä. Mutta ei hätää, herätys kello 7, 1,5 tuntia lukua ja tunnin juoksulenkille. Kyllä sillä valmistautumisella yksi, tai vaikka kaksikin, tenttiä suoritetaan loistavin arvosanoin.

Samaan aikaan, kun lähdin tenttiin Pyry oli kammennut itsensä ylös ja lähtenyt treenaamaan.

Oltiin sovittu Pyryn kanssa, että tavataan koululla noin kello 6 aikaan ruokalassa, jolloin uskoin olevani ulos tentistä.  Vähän kyllä jännitti, toisivatko erittäin ’selkeät’ ohjeeni herran oikeille kulmille. Sitä välillä aina unohtaa, että kaikki eivät ole aivan yhtä tuttuja paikkojen kanssa kuin itse, koluttua näitä samoja reittejä viikosta toiseen. Loistavasti oli löytänyt perille sovitulle paikalle koulun uimastadionille. Hetken mietittyämme totesimme olevamme supernälkäisiä, joten päätimme lähteä vetämään kunnon hiilariöverit sushibuffetiin. Aijaijai, Sashubi se ei ikinä petä.

Loistavan illallisen jälkeen kiertelimme vielä hetken MBK:lla, jonka jälkeen päätettiin palata kotiin. Ilmeisesti minun thaissa on parantamisen varaa, mutta taksikuski ei aivan ymmärtänyt minne halusimme mennä, joten kesken matkan päätimmekin poiketa kohta suljettavassa Suan Lum –night bazaarilla. Hyvä niin, koska Pyrylle löytyikin paitoja ja jopa kengät.

Suan Lum –night bazaarin kohtalo on hyvin surullinen. Markkinapaikka on ollut paikallaan vaikka kuinka kauan ja vaikka siellä myydäänkin ihan jäätäviä määriä turistikrääsää, on siellä myös pienempiä, paikallisten suunnittelijoiden omia liikkeitä. Heille tämä basaari on yksi harvoista markkinapaikoista, joissa toteuttaa unelmiaan ja nyt se joudutaan purkamaan suuren kauppakeskuksen tieltä. Kauppakeskuksiahan Bangkokissa riittää.

Pyry oli mielissään, kun sai ainakin kuvitella tukevansa paikallisia ostokäyttäytymisellään.

Mari

วันที่ห้า

Täytyy sanoa minun tyttöystävästäni se, että minulla aina välillä nukkumaan mennessä muistiin palaa hänen koeviikkonsa. Siis vaihdon viimeiset tentit menossa, ja olen nähnyt hänet lukemassa nolla kertaa.

Ei se mitään. Tänä päivänä lähdin aamupäivällä tuttuun lumpinipuistoon pyöräilemään. Paikallisopas Mari tiesi kertoa siellä päivittäin käyvän 40 000 ihmistä virkistäytymässä. Eli yksi pyöräilevä triathleetti mahtuu joukkoon monenkirjavaan kuin rusakko veteen.

Varsinkin vartioitten iloiset tervehdykset ympäri puisto lämmitti mieltä. Tosin puolentoista tunnin jälkeen paikallisten pyöräilijöitten tarinat 20 km/h nopeusrajoituksesta selitti iloisten tervehdysten määrää.

Ei sekään mitään. Viimeisen puolituntia ajelin hiljempaa vartioitten kohdalla.

Kotiin palattua lähdimme metsästämään ruokaa thaimaan kaduille, jota löytyi jälleen ilman ongelmia. Taivaallisen päivän kruunasi vielä paikallinen thaihieronta, joka ei aivan urheiluhierontaa vastaavaa ollut, mutta mukavaa kuitenkin.



Loppupäiväksi oli suunniteltu tenttiin lukemista, mutta yllättävä puvun tarve yllätti matkaajat ja oli lähdettävä teettämään mittatilauspukuja vaihtareitten suosittelemaan paikkaan. Koska nopeat, terävät ja pitävät päätökset ovat erikoisalaamme, totesimme että tammikuussa meitä odottaisi täydelliset puvut molemmille.



Mittailuissa ja päätöksissä meni kuitenkin sen verran aikaa, että iltapalan jälkeen painuimme takaisin asunnolle nukkumaan.

Pyry

วันที่สี่

Parasta mitä Pyry-setä tietää uima-altaista, auringosta ja aamuista on aamu-uinti. Sillä tämä päivä tulikin aloitettua, 15 metrin allasta ympäri ämpäri sahatessa herää mukavasti uuteen päivään.

Altaasta ylös kömmittyä, lähdimme tutustumaan Marin opinahjoon metroa käyttäen. Oli hieman eri meiningit paikallisessa yliopistossa, kuin meidän mahtavassa Aaltoyliopistossa. Esimerkkinä Geologian laitoksen dinosaurukset etupihalla, ulkokuntosalit, omat kauppakeskukset ynnä muut.





Kauppoja tuli kierrettyä juomapulloa etsien, ja huomattiin että kaiken tavaran keskeltä näinkin yksinkertaisen artikkelin löytäminen oli haastava tehtävä. Kuitenkin välttävä juomapönikkä löytyi toiselta puolelta kaupunkia ja palattiin kotiin parahultaisesti illan juoksulenkkiä varten.



Illalla vielä pääsin tutustumaan paikallisiin mausteisiin ruuassa, jonka tulisuus kirvoitti iloa kielen päästä vatsalaukkuun saakka.

Pyry

วันที่สาม

Voi sitä ihmettä, kun yht'äkkiä vieressä herääkin taas toinen ihminen. Onhan tässä itsekseen elämiseen jo kerinnyt tottua, puolin jos toisin. Mutta kuitenkin, olihan se ihanaa. Ja monta sydäntä perään.


Sunnuntai alkoikin molempien treenillä. Lähdettiin yhdessä Lumphinipuistoon, Pyry pyöräilemään, Mari juoksemaan. Kivvaa oli, vaikka keskipäivän aurinko paistoikin julmattoman lämpimästi. Pyrylle kunnon shokkialku kuumuuteen totutteluun.

Arvaa mihin tuli rusketusrajat?

Iltapäivällä lähdettiin kohti keskustaa ja Siam Paragon -ostoskeskusta. Vuorossa oli elokuvaelämys, onhan se huomattavasti mukavampaa istua pimeässä ja kylmässä salissa kuin vaikkapa auringossa. Elokuvanautintona oli uusin velhoseikkailu, joka varsinkin allekirjoittaneessa herätti kaikenlaisia tunteita; itkua, naurua, pelkoa ja lopulta tylsistymistä.

Illalla vielä jaksettiin lähteä syömään viereiselle kadulle, jossa Pyry söi muuten ihan mielettömän hyvää sweet&sour kanaa. Iski annoskateus.

Ruoan jälkeen hymyilyttää AINA

Tästä olikin hyvä jatkaa kohti seuraavaa viikkoa; luvassa kovaa treeniä ja tenttiin lukua.

Mari

วันแรกอย่างต่อเนื่อง

Mihin se aika oikeasti menee? Vastahan sitä erottiin Helsinki-Vantaalla ja itkua tihrustin ikäväni vuoksi enemmän kuin olisin ikinä uskonut. Yht'äkkiä huomaan seisovani Suvarnubhumin lentokentällä, vatsa täynnä perhosia, odottaen näkevänin hämmentyneen, mutta komean triathleettini.

Huh, sitä fiilistä. Täyttä onnea ja hämmennystä. Siinähän se nyt oli. Ihan itsekseen ja se oli huippua. Koska säätäminen kuuluu tapoihin, ei siltä voitu välttyä. Lopulta pääsimme kuitenkin taksiin ja sain selvitettyä kuskille minne mennä (Chua Ploeng rd. Soi Nawin). Päästyämme perille, perussäätäminen jatkui. Ilmeisesti pyörä oli kunnossa, vaikka aika pahalta se näyttikin, ainakin näin tietämättömän silmissä. Onneksi kaikki tavarat kuitenkin päätyivät perille turvallisesti.

Saavuimme itseasiassa juuri oikeaan aikaan, koska hetki eteenpäin taivas avautui ja vettä tuli enemmän kuin viikkoihin. Sitä näköjään unohtaa nopeasti nuo sadekaudet... Tämän ikävän tapahtuman takia ei päästykään lähtemään syömään ulos, vaan päädyimme majapaikkamme omaan ravintolaan. Pyrykin sai reissun ensimmäiset maistiaiset thairuoasta ja millä muulla sen voisi aloittaa kuin Pad thailla?

Myöhemmin illalla lähdimme käymään vielä Miinan ja Kathrinin kanssa MBK:lla ajatuksena, että Pyrdelle pitäisi löytää jotain vaatetta/kenkiä, koska oli kai joltain neuvon kuullut, että mitään ei kannata mukaan ottaa... hömhöm. Niinhän siinä kävi, että ostosreissun jälkeen Pyryllä oli uusia kenkiä tasan 0 ja Marilla tarttui mukaan yksi pari, täysin epäkäytännöllinen tietenkin.

Mari

วันที่สอง

....hrrrr.... "excuse me, may I".

Tässä äänimaisema lennolta: vieressä istuva ranskalaispariskunta ramppasi vessassa ja kylmässä koneessa sopivan nukahtamisasennon löytäminen tuntui mahdottomalta tehtävältä. Matka kuitenkin jälkikäteen ajateltuna meni mukavasti, jos huomioon ei oteta pitkiä painesukkiani, jotka pistivät sääret kutiamaan vietävästi.

Bangkokin mukavasti hiostavaan ilmastoon pölähtäessäni pää oli mukavasti pyörällä. Ja tästä mieleen tulikin pyöräni, jonka meinasin unohtaa kun kiire elämänkumppania katsomaan oli turhan kova. Passitarkastelu jonojen jälkeen meninkin suorinta tietä noutamaan yli-isoa matkalaukkuani.

Ja sieltähän se löytyi - täysin avonaisena. Nähtävästi ranskalaisen retuutuksen jäljiltä vetoketju oli auennut ja pyörä, kitelauta, pyöräilykypärä, kengät, satula, ynnä muut olivat suoraan nähtävillä lähes ennen laukun huomaamista. Tästä en kuitenkaan masentunut vaan iloisesti vihellellen lähdin tapaamaan vaimoehdokasta, jonka uskoin olevan minua vastassa.

Jos matkaan lähtiessä vatsassa oli perhosia, niin oli kyllä nytkin.

Voin kertoa, että oli muuten pikkasen mahtavaa nähdä Mari jälleen!

Tästä mentiin muistaakseni taksilla eteenpäin, pyörälaukku puoliksi takakontin ulkopuolella, narulla kiinnitettynä.

Kerran blogin nimi on mikä on - tämä jälleennäkeminen kolahtaa kategoriaan taivaallista ilman sen suurempia selittelyjä..

Pyry

วันแรกของ

Hieman huonosti nukutun yön jälkeen oli aika alkaa jännittää oikein kunnolla matkatavaroiden mukaan saamista. Ilman pyörää olisi aika ikävä lähteä triathlonia suorittamaan.

Koska lento lähtisi klo 16, jäi minulle aikaa vielä ajaa keskustaan nöykkiöstä, sieltä takaisin ja vielä kerran keskustaan. Sieltä isä heitti minut kentälle ja päästiin arpomaan tavaroitten kohtaloa. Epäonnekseni virkailija oli niitä virkaintoisia ja laukku ei meinannut päästä koneeseen sisään millään. Aluksi piti soittaa ja tarkistaa säännöt, jotka olin jo aiemmin tsekannut ja sen jälkeen ykskantaan todettiin, että laukku painaa liikaa.

Pätevänä sullojina siirryimme Isän kanssa sivummalle ja lupasimme jättää liikakilot pois matkasta. Tämä onnistui suht näppärästi siirtämällä märkäpuku käsimatkatavaroihin ja käsimatkatavaroista puolet takin sisään, joka tuli ns. päälle. Niin matka pääsi jatkumaan ilman lisämaksuja, alushousut ja pyörän varakumit takin helmasta roikkuen turvatarkastukseen.

Turvatarkastuksesta meni muuten läpi myös vara-avaimet, jotka muistin viimehetkellä heittää Isälle.

Finnairin lento oli toki myöhässä, ja ranskassa seuraavaan koneeseen juostessa tuli mieleen, että tokko nuo matkatavarat bangkokiin saakka tulisivat. Lennolle kerkesin pienten matkalippu selvitysten jälkeen, kun fransmannit eivät tahtoneet uskoa tulostettujen lippujen olevan aitoja.

Mutta no worries- matka jatkuu!

Pyry

Epilogi

Matka on alkamaisillaan, sen tietää perhosista vatsassa ja katseista kattoon miettiessä onko kaikki mukana.

Tilannehan on se, että olen lähdössä ensimmäiselle kokopitkälle triathlonille Australiaan Busseltoniin. Ennen tätä tulisi kuumaan ilmastoon tottua Bangkokissa, jossa Mari on toiminut tiedustelijana selvittäen parhaat treenauspaikat viimehetken lämmittelyitä varten. Samalla hän on toki ollut myös koulussa. marinmietteita.blogspot.com

Ennen matkaan lähtemistä säätämisen määrä on hyvin vakio, ainakin allekirjoittaneella. Kaikenmaailman kortteja, lentolippuja, passeja ja sen sellaisia pitää kerätä mukaan, mutta tälläkertaa mukaan lähtee myös kitekamat + katupyörä. Tämä siis tarkoittaa aikamoista pakkaamisoperaatiota, vaikkakin olen saanut Jukkikselta lainaan loistavan pyörälaukun, johon nämä kaikki mahtuu. Lisähaasteen tuo se, että halpoihin lentolippuihini kuuluu kyllä erikoismatkatavaran kuljetus, mutta näitten yhteispainon tulee olla alle 23 kg.

Matkaa edeltävänä iltana sain vanhenpieni kanssa osapuilleen puntarin kanssa mittailtua, että lentokennttätyöntekijän pelisilmästä riippuen sisään pitäisi päästä ilman lisämaksuja. Eli noin 25 kg erikoismatkatavaraa ja käsimatkatavaraa noin 11 kg.

Matkatavaran sommittelu pyörälaukkuun oli tetrista parhaimmillaan, ja täytyy olla ylpeä kitelaudan ja irtonaisten pyörien/satulan löytäessä perille matkan päähän. Siitä lisää myöhemmin.

-Pelkkää parhautta-

Pyry