Oi torstaita ja sitä onnea. Marilla on kv-markkinoinnin tentti, johon valmistautuminen jatkoi totuttua kaavaa; kyllä sitä aina jotain kirjoitettavaa keksii Pyryllä oli juoksutreeni. Sovittiin, että tavataan koululla kello 4, mutta Marin päästyä tentistä aikaisemmin kuin oli odotettua, tavattiinkin kotona
Koska ilma oli kuin morsian, päätettiin lähteä kohti jokea vähän turistiloimaan. Otettiiin ihan aluksi taksi joelle, jonka jälkeen otettiin jokibussi vielä tässä vaiheessa tuntemattomaan määränpäähän.
Maisemat joella olivat upeita ja matka pitkin jokea oli oikein mukava kokemus.Koska olemme niitä nopeiden ratkaisujen ihmisiä, päätimme hypätä pois Chinatownissa ja lähteä ihmettelemään sen menoa. Matkaoppaanmme oli kuitenkin varustettu sen verran hyvällä kartalla, ettei sitä juurikaan jaksanut tiirailla. Ja kävelimme kaupungin katuja ilman suurmpaa päämäärää. Ruokaa saatiin katukeittiömäisistä ruokaloista ja triathon lasitkin löytyivät kadulta juurikin sopivaan hintaan. Chinatownin tunnelma oli omalaatuinen, ja pelkkä menon seuraaminen oli mieltä avartavaa.
Lopulta otimme junan takaisin kämpille ja Mari alkoi valmistautua tenttiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti