lauantai 27. marraskuuta 2010

วันที่หก

Ensimmäinen tenttipäivä. Ja samalle päivälle on tietenkin ängetty kaksi eri tenttiä. Mutta ei hätää, herätys kello 7, 1,5 tuntia lukua ja tunnin juoksulenkille. Kyllä sillä valmistautumisella yksi, tai vaikka kaksikin, tenttiä suoritetaan loistavin arvosanoin.

Samaan aikaan, kun lähdin tenttiin Pyry oli kammennut itsensä ylös ja lähtenyt treenaamaan.

Oltiin sovittu Pyryn kanssa, että tavataan koululla noin kello 6 aikaan ruokalassa, jolloin uskoin olevani ulos tentistä.  Vähän kyllä jännitti, toisivatko erittäin ’selkeät’ ohjeeni herran oikeille kulmille. Sitä välillä aina unohtaa, että kaikki eivät ole aivan yhtä tuttuja paikkojen kanssa kuin itse, koluttua näitä samoja reittejä viikosta toiseen. Loistavasti oli löytänyt perille sovitulle paikalle koulun uimastadionille. Hetken mietittyämme totesimme olevamme supernälkäisiä, joten päätimme lähteä vetämään kunnon hiilariöverit sushibuffetiin. Aijaijai, Sashubi se ei ikinä petä.

Loistavan illallisen jälkeen kiertelimme vielä hetken MBK:lla, jonka jälkeen päätettiin palata kotiin. Ilmeisesti minun thaissa on parantamisen varaa, mutta taksikuski ei aivan ymmärtänyt minne halusimme mennä, joten kesken matkan päätimmekin poiketa kohta suljettavassa Suan Lum –night bazaarilla. Hyvä niin, koska Pyrylle löytyikin paitoja ja jopa kengät.

Suan Lum –night bazaarin kohtalo on hyvin surullinen. Markkinapaikka on ollut paikallaan vaikka kuinka kauan ja vaikka siellä myydäänkin ihan jäätäviä määriä turistikrääsää, on siellä myös pienempiä, paikallisten suunnittelijoiden omia liikkeitä. Heille tämä basaari on yksi harvoista markkinapaikoista, joissa toteuttaa unelmiaan ja nyt se joudutaan purkamaan suuren kauppakeskuksen tieltä. Kauppakeskuksiahan Bangkokissa riittää.

Pyry oli mielissään, kun sai ainakin kuvitella tukevansa paikallisia ostokäyttäytymisellään.

Mari

1 kommentti:

  1. Tentit taisi mennä ja on mennyt hyvin:), kuka sitä nyt tentteihin lukee.. Onko ilmoja pidelly? Sadekausihan siellä on liikkeellä? Täällä kohta kaamos... Mut no hätä, kohta muutan 600 km etelään päin:D.. Niin Pyry, eihän mitään ylireenauksia, ymmärsin että ensviikonloppuna kisat, että ei muuta kuin löysinrantein loppuaika!

    VastaaPoista